Laatukorun blogissa esittelyssä Ti Sento Milano hopeakorut

Esittelyssä: Ti Sento Milano korut

Milano tunnetaan muodin mekkana. Vuosituhannen vaihteessa siellä syntyi myös jotain ainutlaatuista korujen osalta, kun Ti Sento Milano -korusarja näki ensimmäistä kertaa päivänvalon 2003. Tuosta saakka Ti Senton taival on ollut nousujohteinen, ja tänä päivänä korut ovat löytäneet niin trenditietoisten kuin klassisia koruja arvostavien ylle.

Ti Senton taika piilee laadukkaissa ja huolella valmistetuissa hopeakoruissa, jotka arvokkaasta olemuksestaan huolimatta eivät maksa maltaita. Brändi on alusta alkaen tuonut esille sen, että hopea on heille “kultaakin kalliimpaa”. Se erotti Ti Senton muista korusarjoista jo sen alkutaipaleella, sillä brändi oli yksi ensimmäisistä, joka antoi hopealle huomattavaa huomiota - jopa niin paljon, että kulta jäi kakkoseksi.

Yhä tänä päivänä kaikki Ti Sento korut valmistetaan hopeasta, vaikka osassa koruista käytetään myös kelta- tai ruusukultausta joko yksityiskohtina tai viimeistelynä.

Ti Sento yhdistää hopeakoruissaan klassisuuden ja kontrastit

Kun silmäilee Ti Senton valikoimaa, huomaa nopeasti, mihin brändin huikea suosio perustuu: Korut rikkovat rajoja perinteisten hopeakorujen joukossa, mutta se tehdään hienostuneesti omintakeisella tyylillä ja trendit huomioiden. Klassisuus yhdistyy vahvoihin, jopa värikkäisiin kontrasteihin, mikä tekee koruista erottuvia kantajansa yllä. Tämä pitää Ti Senton suosion aallonharjalla ja vahvistaa sen asemaa loistokkaiden hopeakorujen valmistajana vuodesta toiseen.

Kivet ja kristallit täydentävät Ti Senton upeita hopeakoruja sekä rose- ja keltakullattuja korvakoruja ja riipuksia

Osassa Ti Senton korvakoruja, kaulakoruja ja rannekoruja on käytetty kristalleja sekä erilaisia kiviä, joiden vaikutuksesta voi hyötyä käytön yhteydessä, mikäli kokee kivienergian omakseen.

Pysyvän paikkansa Ti Senton hopeakoruista ovat löytäneet esimerkiksi vihreä malakiitti ja musta onyksi, joista onyksi tunnetaan havahduttavana voimakivenä. Sen kuvaillaan olevan oivallinen keskittymiseen ja syvälliseen ajatteluun sekä oman sisäisen äänen herättäjäksi. Onyksin löytää esimerkiksi Ti Sento Milano nappikorvakoruista, jotka on viimeistely pienillä onyksikivellä. Mikäli mielii kiven pääsevän enemmän esille, saattaa upea Ti Sento -riipus olla vastaus etsintään. Myös hopeiset rengaskorvakorut, joissa on onyksikivellä koristeltu etuosa, antavat sopivasti särmää pukeutumiseen.

Katso kaikki Ti Sento korut, joissa Onyx-kivi

Kauniin syvän vihreä malakiitti tunnetaan puolestaan Skorpionin ja Kauriin onnenkivenä. Sitä pidetään myös “muutoksen kivenä”, joka tasapainottaa ja auttaa puhdistamaan energiatukoksia ja käsittelemättömiä tunteita. Malakiittia on käytetty apuna myös univaikeuksiin. Malakiitin löydät esimerkiksi upeasta Ti Senton riipuksesta ja näistä kullatuista korvakoruista. Ranteessa malakiitti näkyvästi pääsee esille tässä Ti Senton hopeisessa rannekorussa. Siroutta vaaliva voi löytää omansa keltakullatuilla yksityiskohdilla varustetuista malakiitti-rannekorusta.

Katso kaikki Ti Sento korut, joissa malakiitti-kivi

Hopeakorujen kiilto ja kestävyys varmistetaan rhodium-pinnoituksella

Lisäloistetta hopeakoruille antaa rhodium-pinnoite, jolla Ti Sento on päällystänyt kaikki hopeakorunsa. Tämä tekee Ti Sento koruista entistä kestävämpiä ja auttaa niitä säilyttämään upean hopeisen loistonsa pitkään.

Rodinoidut hopeakorut eivät tummu ja naarmuunnu yhtä herkästi kuin perinteiset hopeakorut, mikä tekee Ti Senton koruista loistavia myös aktiivisempaan arkikäyttöön. Näitä koruja ei siis tarvitse säästellä pelkästään erityistilaisuuksia varten, vaikka Ti Sento antaakin loistokkaan loppusilauksen myös juhlapukeutumiseen.

Kivien ja kristallien lisäksi Ti Sento hopeakoruista löytää käsin istutettuja zirkonia-kiviä, jotka luovat timanttista vaikutelmaa. Näistä esimerkkinä hopeiset rengaskorvakorut, jotka on viimeistelty isoilla zirkoneilla. Samankaltaiset korvakorut löytyvät Ti Sentolta myös keltakullattuna ja ruusukullattuna, joista kumpikin on yhtä kaunis käytössä.

Erottuvaa tyyliä tavoitteleva valitsee hopean ja keltakullan yhdistelmän, joista esimerkiksi kolmionmuotoisilla zirkoneilla täydennetyt Ti Senton korvakorut ovat taattu katseenvangitsija. Keltakultaisella, käärmeennahkaa muistuttavalla pinnalla viimeistellyt Ti Sento rengaskorvakorut herättävät myös varmasti huomion. Sinä päätät, mikä tyylisi on tänään!

Tutustu Ti Sento valikoimaan tästä

Ti Sento hopeakorut Laatukorun verkkokaupasta nopealla toimituksella

Kun etsit tyylikkäitä ja trendikkäitä hopeakoruja kohtuullisen hintaan ja laadusta tinkimättä, Ti Sento Milano täyttää toiveet helposti. Käsin istutetut kivet, pienet yksityiskohdat ja persoonalliset muodot takaavat myös mieleenpainuvan lahjan, kun haluat muistaa sinulle tärkeää ihmistä erottuvalla koruvalinnalla.

Saat Ti Sento korvakorut, riipukset ja rannekorut Laatukorun verkkokaupasta nopealla toimituksella sekä kahden vuoden valmistajan takuulla.

Löydä Sinulle sopivin Ti Sento-koru!

Kommentoi

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.

Ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin