Äitienpäivälahjat Laatukorusta - katso lahjaideat

Äitienpäivälahjat - hemmottele äitiä erityisellä lahjalla!

Toukokuun toisena sunnuntaina muistetaan jälleen kaikkia äitejä, ja näin on tehty jo vuodesta 1918 lähtien. Äitienpäivänä monessa perheessä keskitytäänkin äidin hemmotteluun: aamiainen vuoteeseen, äitienpäiväbrunssi ja ehkäpä vapaapäivä äidille arjen askareista. Päiväkodeissa ja kouluissa askarrellaan äitienpäivän alla itsetehtyjä kortteja ja tavaksi on myös muodostunut ostaa äidille äitienpäivälahja. Äitien lisäksi äitienpäivänä muistetaan isoäitejä ja mummoja, ja myös puolisot voivat halutessaan muistaa lastensa äitejä. Mielekkään lahjan keksiminen äideille ja isoäideille ei aina ole helppoa, niinpä kokosimme tähän artikkeliin ihanimmat äitienpäivän lahjavinkit.

Korulahjan tekee erityiseksi sen antaja

Korulahjat kuuluvat äitienpäivään monestakin syystä. Korua pidetään arvokkaana lahjana ja sillä halutaan viestiä äidille, kuinka arvokas hän itsekin on. Koru on myös ajaton lahja ja siitä on iloa vuosikymmeniksi eteenpäin. Erityiseksi korulahjan tekee sen antajat. Omien lasten, lapsenlasten tai puolison valitsemalla korulla on erityistä tunnearvoa.

Ennen korun ostamista on syytä selvittää, minkä väriseen korumetalliin lahjansaaja on mieltynyt. Toinen on vannoutunut keltakultaisten korujen käyttäjä ja toinen pitää vaaleammista metallinsävyistä, kuten valkokullasta ja hopeasta. Näiden lisäksi saatavilla on muun muassa punertavaa rosekultaa sekä kullanhohtoista pronssia. Useat korumallit ovatkin saatavilla esimerkiksi hopeisena ja pronssisena, tai kullan eri sävyissä.

Suosittujen kotimaisten brändien, kuten Kalevalan ja Lumoavan mallistosta löydät useita ihania korumalleja, joihin liittyy erityisiä merkityksiä. Tarina, jonka koru kertoo, kerrostuu käytössä uusiksi tarinoiksi ja merkityksiksi.

Kalevala Amuletti korut

Kalevala Amuletti -sarjan korun voi hankkia onnenamuletiksi äidille. Jokaisella amuletilla on oma erityinen merkityksensä ja sen riipuksia voi halutessaan yhdistellä. Amuletti-sarjan koruja on saatavilla riipuksina, rannekoruna ja korvakoruina sekä yksittäisinä Amuletti-heloina.

Kalevala Paratiisi korut

Paratiisi-sarjan korut sopivat äidille, joka pitää näyttävistä koruista. Paratiisi-sarjaan kuuluu kaulakoru, rannekoru sekä korvakorut, ja se on saatavilla hopeisena ja kirkkaan pronssisena.

Tutustu kaikkiin Kaleva-koruihin ja niiden tarinoihin täällä

Lumoava Elämäntähti sarja

Lumoava Elämäntähti -riipuksella voi kertoa äidille, mikä todellinen tähti hän on! Korusarjaan kuuluu valikoima kaulakoruja, korvakoruja ja rannekoruja. 

Katso kaikki ihastuttavat Lumoava-korut täältä

Kotimainen Silván-timanttikoru äidille

Silván-timanttikorumallistosta löydät erityisiä lahjoja, jotka eivät menetä säihkettään vuosienkaan päästä. Avainlippu-merkityt Silván-timanttikorut valmistetaan käsityönä Laatukorun omalla tehtaalla Hyvinkäällä ja niiden valmistamisessa käytetään 100-prosenttisesti kierrätettyä kultaa. Silván-timanttikorumallistosta löydät kultaisia timanttikorvakoruja, timanttiriipuksia ja timanttisormuksia eri kullansävyissä. Vastuullisten luonnontimanttien lisäksi valikoima suosituimpia Silván-timanttisormuksia on nyt saatavilla myös laboratoriotimanteilla.

Solitaire timanttikorvakorut

Kotimaiset Silván-timanttikorut valmistetaan pienissä erissä tai yksittäiskappaleina, ja halutessasi voit teettää koruun myös pieniä muutoksia. Silván Solitaire -timanttikorvakorut ovat saatavilla erikokoisilla timanteilla ja eri kullansävyissä.

Laboratoriotimanttisormukset

Laboratoriotimanttisormus on erityinen lahja rakkaalle äidille. Laboratoriotimantti vastaa ominaisuuksiltaan luonnontimanttia, mutta louhimisen sijaan se on kasvatettu laboratorio-olosuhteissa. Synteettinen timantti on usein myös luonnontimanttia edullisempi.

Tutustu kotimaisiin Silván-timanttikoruihin täällä

Äitienpäivälahjaksi klassiset helmikorut

Helmikoru on mainio lisä jokaisen äidin korukokoelmaan. Ajaton helmikoru on säilyttänyt merkityksensä vuosikymmenien ajan, eikä sen käyttäminen ole trendeistä kiinni. Helmikoru sopii yhtä hyvin arkikoruksi kuin juhlavampaankin tilaisuuteen. Helmikorun voi yhdistää muihin koruihin helposti ja siten luoda erilaisia tyylejä. Klassinen helminauha tai helmikorvakorut ovat aina toimiva lahjaidea äidille!

Helmikorut ja helminauhat

Helminauha aidoilla makeanvedenhelmillä on saatavilla eri kokoisilla helmillä. Klassinen valkoinen helminauha on helppo yhdistää eri sävyisten korujen kanssa. Helminauha toimitetaan kauniissa pakkauksessa.

Kultaisissa helmikorvakoruissa on ripaus vintagehenkeä. Lahjaksi helmikorvakoru on hyvä valinta monipuolisuutensa sekä ajattomuutensa vuoksi: helmikorvakorut sopivat arkeen ja juhlaan, eivätkä ne mene koskaan pois muodista.

Tutustu koko helmikoruvalikoimaan täällä

Lahjaksi tyylikäs arkikoru

Etsitkö äidille tyylikästä arkikorua? Monet korubrändit tarjoavat laadukkaita koruja maltillisessa hintaluokassa ja monipuolisella valikoimalla. Italialaisen TI SENTO Milanon valikoimasta löydät esimerkiksi monipuolisen valikoiman hopeisia ja kullattuja rengaskorvakoruja. Huipputrendikkäät rengaskorvakorut ilahduttavat tyylitietoista äitiä ja pääsevät varmasti käyttöön jokapäiväisinä arkikorvakoruina. Säihkyvistä koruista pitävälle puolestaan nappivalinta on Swarovskin kristallikoru. Swarovski mallistossa on runsas valikoima korvakoruja, rannekoruja ja kaulakoruja eri värisillä kristalleilla.

Garmin-älykello on käytännöllinen lahja

Mikäli korulahja ei ole mieluinen ja etsit sen sijaan etsit äidille jotain toisenlaista lahjaa, voi valintasi hyvinkin olla Garminin älykello. Garmin-kellojen valikoimasta löytyy kello jokaiselle: aktiiviselle liikkujalle, eri lajien harrastajille sekä hyvinvointiaan aktiivisesti seuraaville. Garmin-kellojen monipuoliset urheilu- ja hyvinvointiominaisuudet tuovat iloa vuoden jokaisena päivänä ikään katsomatta. Lisäksi kellojen päivittäiset älyominaisuudet, kuten älykkäät ilmoitukset ja Garmin Pay -lähimaksuominaisuus, tuovat helpotusta arkeen. Sopivaa Garmin-kelloa valitessa kannattaa pohtia lahjansaajan harrastuksia ja mieltymyksiä.

Garmin Vivomove Trend

Uudessa Garmin Vivomove Trend -hybridiälykellossa on analoginen näyttö ja keskeiset älykellon ominaisuudet. Kello on saatavilla neljässä tyylikkäässä värissä.

Garmin Vivoactive mallisto

Garmin Vivoactive 4S ja 4 -kelloissa on runsaasti ominaisuuksia pieneen kokoonsa nähden. Sen avulla voi kuunnella musiikkia, seurata aktiivisuutta, unta ja stressitasoja.

Monipuolisen valikoiman Garmin-älykelloja löydät täältä

Lahjaksi äidille sveitsiläinen laatukello

Mikäli äitisi pitää laadukkaista koruista, innostuu hän todennäköisesti myös laadukkaasta kellosta. Sveitsiläiset kellobrändit, kuten Tissot ja Longines, tarjoavat tyylikkäitä arvokelloja erilaisiin tyyleihin. Molemmilla kellobrändeillä on monia unisex-malleja sekä erityisesti naisille suunnattuja kellomallistoja. Ehkä äitisi tyyli on klassinen, naisellinen tai hän ihannoi tyylikästä designia - Tissotin ja Longinesin valikoimista löydät sopivan kellomallin.

Tissot PRX rannekello

Autenttista 1970-luvun muotoilua ja nykyaikaisia ominaisuuksia yhdistelevät Tissot PRX -kellot on saatavilla eri kokoisena ja eri väreissä. Tässä mallissa on kapeampi 35 mm leveä kuori ja hopeanväristä kokonaisuutta ryhdittävät ruusukultaiset osoittimet ja indeksit.

Tutustu Tissot-kelloihin täällä

Äitienpäivälahjat Laatukorulta

Etkö vielä löytänyt etsimääsi? Verkkokaupastamme löydät runsaasti lisää kello- ja korulahjoja eri tyyleihin sekä eri hintaluokissa. Tutustu koko valikoimaan ja löydä omat lahjasuosikkisi! 

Kommentoi

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.

Ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin