Mitä ostaa isänpäivälahjaksi?

Mitä ostaa isänpäivälahjaksi?

Isänpäivää vietetään vuosittain marraskuun toisena sunnuntaina. Vuoden 2018 juhlapäivämääräksi osuu siis 11.11. Perinteisiin kuuluu isien ja isoisien hemmottelu esimerkiksi vuoteeseen kannetun aamupalan merkeissä. Usein isiä muistetaan myös onnittelukortein ja lahjoin. Listasimme Laatukorun suosituimmat lahjaideat isänpäivälahjan ostoon.

Isänpäivää vietetään vuosittain marraskuun toisena sunnuntaina. Perinteisiin kuuluu isien ja isoisien hemmottelu esimerkiksi vuoteeseen kannetun aamupalan merkeissä. Usein isiä muistetaan myös onnittelukortein ja lahjoin. Listasimme Laatukorun suosituimpia lahjaideoita isänpäivälahjan ostoon. 

1 Rannekello

Rannekello on miesten yksi käytetyimmistä asusteista, minkä vuoksi niitä saakin olla useampi eri asutyyleihin sopivaksi. Vaihtelua voi hakea sävyistä, tyyleistä ja rannekevaihtoehdoista: saatavilla on silikonisia, teräksisiä, nahkaisia sekä muovisia rannekkeita. Tutustu myös käytännöllisiin Garminin ja Casion urheilukelloihin, joissa on arkea helpottavia toimintoja, kuten torkkuherätys ja ajanotto, hyvinvoinnin seuranta, rannesykeseuranta ja osassa jopa lähimaksutoiminto.

2 Turvalompakko

Perinteiset luottokorttikotelot ja teräslompakot ovat saaneet rinnalleen kovan kilpailijan. Esimerkiksi C-Securen valmistamat turvalompakot eivät ole pelkästään ilo silmälle, vaan ne estävät myös maksukorttien kopioinnin ja aiheettomat lähimaksut. Tutustu eri värivaihtoehtoihin täällä.

3 Kalvosinnapit ja solmioneulat

Kalvosinnapit ja solmioneulat ovat ajattomia lahjasuosikkeja, sillä niitä mies ei tule välttämättä hankkineeksi itselleen. Tyyleissä ja materiaaleissa on paljon valinnanvaraa. Miellyttääkö lahjansaajaa eniten kultainen, hopeinen, pronssinen vai teräksinen koru? Laatukorun valikoimasta löydät mallit suosituimmilta merkeiltä, kuten Kalevala Koru, Lumoava ja Saurum.

4 Juomatarvikkeet

Taskumatit, tuopit ja snapsilasit ovat tyylikkäitä käyttöesineitä, joista osaan saa hankittua persoonallisen lisän kaiverruksella. Tutustu esimerkiksi Ukko Finland -lahjavalikoimaan, josta löytyy upeita lahjasettejä. Selaile kaikkia juomatarvikkeita täällä.

5 Miesten korut

Miehille on tarjolla paljon erilaisia koruvaihtoehtoja: valitse lahjansaajan tyyliin sopiva sormus, rannekoru, riipus tai korvakorut. Suosittuja lahjaideoita ovat erilaiset fanituotteet, kuten alla oleva Kalevala Korun ja Teemu Selänteen yhdessä suunnittelema hopeinen riipus. Tutustu myös Duudsonien Elämän Roihu -korusarjaan, jotka sopivat sekä miehille että naisille.

  

PS. Kaikilla verkkokaupastamme ostetuilla tuotteilla on 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Lahja kannattaa kaiverruttaa vasta, kun olet varma sen sopivuudesta. Mikäli lahjansaaja asuu esimerkiksi eri paikkakunnalla, voit lisätä toimitusosoitteeksi hänen osoitetietonsa ja lahja lähetetään suoraan hänelle!

Kommentoi

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.

Ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin